perjantai 5. kesäkuuta 2015

Treenikuu käyntiin


Tänä aamuna oli herätys vähän ennen viittä, kun Jaakko lähti lentokentälle. Ens kerran nähdään sitten heinäkuun alkupuolella jossain kohtaa. Miten paljon voikaan näinä hetkinä arvostaa sitä, että saa nukkua toisen vieressä ja köllötellä iltaisin sohvalla yhteisten Netflix-sarjojen parissa. Vaikeaa tottua olemaan yksin. 





Ihanaa tämä kuoriutuva rusketus ja hirveän näköinen iho muuten. Kaunis toi rintakehä tässä alla olevassa kuvassa. 




Käytiin eilen ekaa kertaa uudistuneessa Golden Grillissä herkuttelemassa ainakin omalta osaltani viimeistä kertaa hetkeen. Ajattelin hyödyntää tämän reippaan kuukauden yksinolon treenailuun ja syödä vähän terveellisemmin, kun toinen ei ole istuttamassa hampurilaismielikuvia päähän. :D Niin ja tosiaan Kokkolasta löytyi vihdoin uudet mustikanväriset juoksukengät Nikelta, joten innostus lenkkeilyä kohtaan on tällä hetkellä tosi korkealla.

Uudessa Golden Grillissä oli pienemmät ranskalaiset kuin ennen ja hinta oli noussut ainakin vähän. Muuten ruoka oli juuri niin hyvää kuin aina ennenkin. Ehdottomasti lemppari hampparimesta Turussa. Raikasta, maukasta ja tuoretta sekä hinta kohdallaan. Ainut miinus oikeastaan on juoman erillinen kustannus. Musta kaikissa tällaisissa paikoissa pitäis olla ilmainen juomabuffa! 



Söpö suola-astia Afrikan tuliaisina



Niin hyvän tuoksuinen saippua Stockalta. :D Tuoksuu oikeasti niin hyvältä, että se oli pakko ikuistaa! Hah!




Uusi paisley-kuvioinen paitapusero. Ihana kesäksi!




Espanjan Zarasta raahatut töppöset, jota näytetään myytävän jo Suomessakin. Tosi hyvät jalassa! :)




Pohdittiin Pihlan kanssa Espanjassa muuten sitä, että kuinka paljon rennommaksi ja värikkäämmäksi vaatekaappi muuttuu ulkomailla oleillessa. Itse olen huomannut ostaneeni kaikki uusimmat vaatteeni kaikissa sateenkaaren väreissä ja mitä hassuimmissa printeissä. Hyvä toisaalta panostaa oman näköiseen pukeutumiseen, mutta kohta on pakko vähän hillitä tätä ja muistaa välillä neutraalien ja ajattomien värien monikäyttöisyys. :)

/Marjo



6 kommenttia:

  1. tsemppii nyt tähä yksinolo jaksoon!
    äkkii se menee mustikka niket jalas ;)
    nälkö tuli tätä postausta lukiessa, harmi ettei mun jääkaapista löydy tollasia annoksia :b
    mä ostin h&m.ltä sellasen värikkään shortsihaalarin jossa on etninen kuosi. love it <3 oon kylläki aika monesti jo päättäny etten osta henkkamaukalt mitää... ku oonnii monesti pettyny laatuun. mut sillon tällöin tulee silti sit napattuu joku muutaman kympin riepu sieltä mukaan.. :D
    -K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin jo testaamassa uusia lenkkareita ja huiput olivat! Jee!! :) Kiitos paljon, kiva, että voi tänne sit vähän avautua, kun turhauttaa! ;D Kuulostaa täydelliseltä toi haalari!! Mäkin yleensä ostan just jotain random vaatteita sieltä, joihin kyllästyy nopeasti! :D

      Poista
    2. noni hyvä et kengät palveli hyvin :) tänne vaa sit avautuu joo! ;D joo kyl sil haalaril kelpaa istua hiekkalaatikon reunalla ;)
      -K

      Poista
  2. Mistä toi ihana paisley-pusero on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, se on bikbokista! :) Alennusmyynnit ainakin täällä Turussa puoleen hintaan, eli kantsii mennä äkkiä!

      Poista
    2. Okei. Kiitti vinkistä! :)

      Poista

Thanks for leaving a comment, I greatly appreciate your taking time to do so!