tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kesäpäiviä Kokkolassa



Olen viettänyt parisen viikkoa liikunnantäytteistä elämää paljon ulkosalla ja poissa tietokoneelta. Elämä tuntuu nyt paljon kirkkaammalta ja olen enemmän läsnä hetkessä. Voin kaikinpuolin paremmin ja energiaa sekä iloista mieltä on vaikka muille jakaa. :) Fiilis on älyttömän rentoutunut ja odotan niin paljon Jaakonkin saapuvan sunnuntaina Turkuun ruissijuhlintojen jälkeen, jiihaaa. :)) Toinen mitä odotan onkin sitten se Ruisrock. :D Otan jollain tapaa hirveesti huumaa kyseisestä tapahtumasta tänä vuonna. Johtuen varmaan osaksi siitäkin syystä, että mun osalta juhannus vietettiin tiiviisti ypöyksin sohvaan linnoittautuneena Turussa. 

Ainiin ja olenhan mä muuten värjännyt tässä hiuksenikin takaisin tummaksi. Olen kyllä äärettömän tyytyväinen tähän päätökseen. Tuntuu kerrankin jotenkin vaan niin omalta väriltä epäonnistuneiden ja lopulta ihan näpsäkkään lopputulokseen päättyvän kotivärjäysoperaation jälkeenkin! Tämä letti oli mm. vihreänharmaa juurikin juhannuksena.. Onneksi ei tarvinnut lähteä silloin mihinkään. :'D

Käytiin tänään kokeilemassa Kirsin kanssa tuossa keväällä avattua uutta kuntosalia. Tilat olivat loistavat ja muutenkin hinta tällä Fitness24seven kuntosaliketjulla on tyyliin 20€/kk. Onneksi se avataan syksyllä Turkuun, jos tuo sali-innostus siitä taas nousisi. Eipä ole ainakaan hinnalla pilattu, kuten monen kuntosaliketjun tuntuu tänä päivänä käyvän.














Voi jestas sentään kuinka voikin nauttia kauniista merenrantamaisemista iltalenkeillä. Jos joku lataa mun akkuja, niin nämä! 

Tämän upean ladyn kanssa käytiin testaamassa kesän ekat vohvelit Kokkolan vohvelikahvilassa. Aivan taivaallisen hyvää, vaikka onkin aika pelkistettyä kesäsapuskaa. Savulohivohveli on täyttä rakkautta! Jokaisen Kokkolaan kesälla matkustavan suosittelen kokeilemaan tätä pikkupaikkaa. Tunnelmallinen kesäpiha keskellä kaupungin vilinää ja tuuli käy puiden latvoihin juuri sopivasti luoden ihanan leppoisaa tunnelmaa. Hinnat vohveleissa pyörivät 5-8€ riippuen täytteistä.




Kesän ekan jätskin söin pihallamme ensimmäisenä lämpimänä aurinkoisena päivänä tälle vuodelle, kun tarkeni ilman pitkiä housuja. Siis hullua, että vasta nyt heinäkuun vaihteessa!!
Vastoin kaikkia oletuksia herkkusuun luonteeseeni kuuluen, en kuitenkaan ole mikään suurin jäätelön ystävä. Tuutista puolet tarjosin meidän rakkaalle vanhalle karvaturrille.




Karvaturrista puheenollen meidän 14-vuotias koira sai viime viikon maanantaina oudon kohtauksen, kun sen silmät alkoivat heilua päässä, tasapaino petti, jalat eivät kantaneet ja raukka pissasi alleen. :(
Aivan kamalaa tuollainen, mutta onneksi hän näyttää nyt menevän parempaan päin, vaikka eteneminen onkin aika heikkoa. On se vaan älyttömän paljon iloa ja hauskoja hetkiä tuonut meidän perheeseemme. <3








maanantai 15. kesäkuuta 2015

Huippu Treenisovellus



Heippa taas hetkeen!

Olen treenaillut ahkerasti viime viikolla, katsonut fitnesspäiväkirjojen ekan tuotantokauden tähän asti ja nauttinut kauniista kesäilmoista. On ollut ihan mukava pitää pientä taukoa tänne. :)

Latasin kännykkään ihan super hyvän treenisovelluksen Nike Training Club ja tehnyt sen mukaan neljän viikon treeniohjelmaa omien tavoitteiden kautta. Ihan sairaan kipeät lihakset tämän sovelluksen jumpista on ainakin tullut!! Nyt on suunnilleen kohta viikko takanapäin. Tänään olisi vuorossa sitten kahdekan kilsan lenkki, joka myös on sovelluksen suunnittelema! Ihan kuin oma PT kunhan jaksaa nähdä vaivaa tehdä kaikki liikkeet kunnolla. Apuna toimii kyllä todella hyvin ääniohjaus, ajanjuoksu ja selkeät kuvalliset ohjeet kaikista liikkeistä.  Mä en esimerkiksi omista jumppapalloa tai käsipainoja, niin olen sitten täytellyt limsapulloja vedellä ja käyttänyt lehtikoria pienenä painona! :D Ihan paras sovellus kyllä, kokeilkaa ihmeessä, jos tekee tiukkaa lähteä salille treenaamaan.

Lihakset on tällä hetkellä todella kipeät ja jalat tuntuu vaan kovilta pökkelöiltä, mutta eiköhän tämä pikkuhiljaa ala kääntyä parempaan päin. ;)










Viime viikolla vietin epävirallista kahviviikkoa, koska join niin paljon erilaisia kahveja eri paikoissa. Parhaimman makuiset kahvit Turusta löytyy ehdottomasti Café Art kahvilasta jokirannasta, joka on vähän vanhempien ihmisten ja taiteilijoiden mesta. Sisustus ei ole mikään uusiempien trendien mukainen, vaan tyyliltään ennemminkin kodikas kuppila. Täällä et siis tapaa kiljuvia teinejä tai snobeja. ;)



Toinen hurmaavan kaunis ja uusi tuttavuus minulle on Hus Lindman tuomikirkon takana sijatseva lounasta ja kahvia tarjoava upea kartano. Pihan perällä on kivan idyllinen terassi puiden keskellä aivan omassa rauhassaan. Mietittiin Lintsin kanssa, että tänne vois järjestää upeat hääjuhlat. Ihan Turun keskusta vieressä, mutta silti aivan omassa piilossaan jokirannassa. :) Palvelu täällä oli aivan mahtavaa. Tultiin paikalle koira mukana pihalle, niin tarjoilija toi koiralle oman veden, mulle pannullisen kahvia ja vielä suklaakeksejä meille todella ystävällisesti! Ikinä Suomessa et kyllä saa mitään ylimääräistä kahvilasta, varsinkaan santsipannua tai keksejä ilmaiseksi. :D





/ Marjo

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Swisslashes ja Swissbrows testauksessa


 Noniin, nyt on sit Swisstuotteiden kokeilujakso takanapäin. Sudin ripsiin ja kulmakarvoihin huhtikuun alusta asti Swisslashes ja Swissbrows tuotteita aamuin illoin kahden kuukauden ajan. Alunperin suunnitelma oli tehdä vain kuukauden mittainen kokeilu, mutta ajattelin näin tuotteiden vaikutusten tulevan paremmin esiin.

Kokemus tuotteista on mun kohdalla se, että muutos on aika pieni. Musta tuntuu, että muutama yksittäinen ripsi on tavallista pidempi, mutta toisaalta kulmakarvoihin en huomannut muutosta juurikaan. Epäilen, että nää sopiikin sellaisille, joiden ripset on alunperin hyvin kärsineet vaikka ripsenpidennyksistä tai muuten katkeilleet.

Tuotteita oli todella helppo käyttää ja ne imeytyivät saman tien. Eivät ärsyttäneet ihoa tai silmiä yhtään ja tuoksu oli myös ihan neutraali. Pakkaukset ovat todella jämäkät ja tuntuvat laadukkailta eli tuotteita oli miellyttävä käyttää siitäkin syystä.


Alla kuvia ennen ja jälkeen tuloksista. 
Ennen kuva on aina ensin ja oikeanpuolimmainen on jälkeenpäin kuva.

BEFORE / AFTER






Ainesosat näyttävät olevat aivan samat molemmissa tuotteissa, joten itse jos uudestaan tuotteet tilaisin, päätyisin pelkkään ripsiseerumiin ja käyttäisin sitä sekä kulmakarvoihin että ripsiin.




Oli kuitenkin kiva päästä kokeilemaan näitä, koska monet ovat kehuneet ripiseerumien tehoa maasta taivaaseen! :)







/Marjo

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Treenikuu käyntiin


Tänä aamuna oli herätys vähän ennen viittä, kun Jaakko lähti lentokentälle. Ens kerran nähdään sitten heinäkuun alkupuolella jossain kohtaa. Miten paljon voikaan näinä hetkinä arvostaa sitä, että saa nukkua toisen vieressä ja köllötellä iltaisin sohvalla yhteisten Netflix-sarjojen parissa. Vaikeaa tottua olemaan yksin. 





Ihanaa tämä kuoriutuva rusketus ja hirveän näköinen iho muuten. Kaunis toi rintakehä tässä alla olevassa kuvassa. 




Käytiin eilen ekaa kertaa uudistuneessa Golden Grillissä herkuttelemassa ainakin omalta osaltani viimeistä kertaa hetkeen. Ajattelin hyödyntää tämän reippaan kuukauden yksinolon treenailuun ja syödä vähän terveellisemmin, kun toinen ei ole istuttamassa hampurilaismielikuvia päähän. :D Niin ja tosiaan Kokkolasta löytyi vihdoin uudet mustikanväriset juoksukengät Nikelta, joten innostus lenkkeilyä kohtaan on tällä hetkellä tosi korkealla.

Uudessa Golden Grillissä oli pienemmät ranskalaiset kuin ennen ja hinta oli noussut ainakin vähän. Muuten ruoka oli juuri niin hyvää kuin aina ennenkin. Ehdottomasti lemppari hampparimesta Turussa. Raikasta, maukasta ja tuoretta sekä hinta kohdallaan. Ainut miinus oikeastaan on juoman erillinen kustannus. Musta kaikissa tällaisissa paikoissa pitäis olla ilmainen juomabuffa! 



Söpö suola-astia Afrikan tuliaisina



Niin hyvän tuoksuinen saippua Stockalta. :D Tuoksuu oikeasti niin hyvältä, että se oli pakko ikuistaa! Hah!




Uusi paisley-kuvioinen paitapusero. Ihana kesäksi!




Espanjan Zarasta raahatut töppöset, jota näytetään myytävän jo Suomessakin. Tosi hyvät jalassa! :)




Pohdittiin Pihlan kanssa Espanjassa muuten sitä, että kuinka paljon rennommaksi ja värikkäämmäksi vaatekaappi muuttuu ulkomailla oleillessa. Itse olen huomannut ostaneeni kaikki uusimmat vaatteeni kaikissa sateenkaaren väreissä ja mitä hassuimmissa printeissä. Hyvä toisaalta panostaa oman näköiseen pukeutumiseen, mutta kohta on pakko vähän hillitä tätä ja muistaa välillä neutraalien ja ajattomien värien monikäyttöisyys. :)

/Marjo