tiistai 27. tammikuuta 2015

Ihana maanantai


Hei pupsut!

Mä olin lauantaina laivalla duunissa pitkästä aikaa ja oli oikein rattoisaa päästä ihmisten ilmoille höpöttelemään kaikkea mahdollista. Ei hitsi vie Grace on hieno laiva! Mun vapaa-aika on suurimmalta osalta mennyt vaan chillailuun ja hyvin vastentahtoiseen toipumiseen joululomalta. Ei nyt jostain syystä iske nää joka aamuiset luennot sitten ollenkaan.  Mä olin varmaan lukion kakkoselle aina ihan erityisen tunnollinen koululainen ja pyörällä vedin vaikka missä myräkässä kouluun. Siitä asti se onkin vaan ollut alamäkeä. Mulle vaihtoehtona aamuluento pitkiin yöuniin ei ole hääppöinen. Jotenkin se ajallisen panostuksen määrä suhteessa opittuihin asioihin ei vaan houkuttele niin paljon kuin ehkä pitäisi. :D 


Tämä vuosi on alkanut kaikin puolin loistavasti ja oon keskittynyt erityisesti ystäviin ja ja aitoon kanssakäymiseen. Olen hankkiutunut eroon pikkuhiljaa kaikesta turhasta lahjoittamalla sitä muille tai myymällä kirpparilla. Mä nautin siitä, etten ole hirveän tavaranpaljouden keskellä ja etten omista sellaista, mitä en käytä. Mun inhoamani retrokämppien lisäksi koen ahdistusta tursuavista kaapeista ja komeroista. Fiilailen sitä aina ihan kympillä, kun joku muu sattuu inhoamaan hamstraamista kotiinsa. Kääntöpuolena taas olen vähän ehkä liiankin villiintynyt myymään kaikkea ja kohta on kaikki kaapit tyhjinä. :D



Oon lukenut aika paljon kaikkea mielenhallinnasta, ja keskittynyt tänä alkavana vuonna erityisesti hyvään oloon itseni kanssa ilman turhia ajantappovälineitä. Siitä tulee ihan tajuttoman raikas olo, kun läppärin jättää joskus pois tai kännykkää ei näprää koko kahvittelun ajan. Toinen tavoite on ostaa laatua entistä enemmän ja boikotoida kertakäyttökamaa. Sanotaanko niin, että henkinen pääoma ja terve onnellisuus on vallanneet isomman palasen mun maailmasta. Kaikki pinnallinen ja materiaalikeskeinen elämäntyyli on puolestaan vähentänyt otettaan. Onneksi niin. Täytyisi luopua turhista vaatimuksista itsensä tai muiden suhteen, eikä elää siten miten ympäristö kulloinkin asioita arvostaa.
Missähän kohtaa monista nuorista on tullut niin aivopestyjä, että jo 12-vuotiaina kilpavarustellaan itseään merkkivaatteilla ja ajankohtaisilla "it"-tuotteilla. Voitko olla enää "cool" ilman Michael Korsin kelloa ja Louis Vuittonin laukkua? Ollaan tavattoman vieraantuneita onnellisuuden perustekijöistä ja rakennetaan omaa itsearvostusta katoavien asioiden päälle. 

Allaolevassa kuvassa nettikirpparilta ostamani tunika. Olen aina inhonnut muiden vaatteiden käyttämistä, mutta yritän pikkuhiljaa päästä siitä yli. Hyvälaatuiset ja merkkiset vaatteet eivät tuppaa pahemmin huonontua monenkaan käyttökerran jälkeen, joten tällaiset -80% alkuperäisestä hinnasta tehdyt löydöt ovat ihan jees.


(ja taustalla jäätävä pölypallo :D)



Sain Lumenelta muuten uusia pohjameikkejä testiin, whii!!! Niistä lisää myöhemmin! ;)

Oonkin aina halunnut testata tollaista primeria kasvoille!! 




/Marjo

2 kommenttia:

  1. Sama täällä, hamstraaminen on aika turhaa vaikka välillä siihen voi sortua pitää vaan tietää mitä vaatteita (ja asusteita) käyttää ja mitä ei

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on nyt vähän käynyt sillälailla, että samalla kun olen kirppiksellä myynyt vanhoja kuteita, niin olen bongannut samaisesta paikasta myöskin uusia tuotteita, joten tilanne taitaa olla plusmiinus nolla! :D Ekologisempaa niitä kirppistuotteita on kuitenkin ostaa kuin uusia kaupasta. :)

      Poista

Thanks for leaving a comment, I greatly appreciate your taking time to do so!