maanantai 23. syyskuuta 2013

We lose ourselves in the things we love. We find ourselves there, too.


Ei vitsit viikonloppu meni nopsaa ohi, kun olin sekä perjantaina että lauantaina promohommissa. Oli kyllä älyttömän hauskaa hommaa näin pitkästä aikaa opiskeluiden ohelle, mutta myöskin uskomattoman uuvuttavaa. Kahdeksan tuntia seistä ja aktiivisesti höpöttää vastaantulijoille kaupassa. Huhhuh. :D
Mutta suosittelen muillekin opiskelijoille tekemään tuollaisia töitä, jossa joutuu laittamaan itsensä ns. likoon ja olla itsevarmana esiintymistilanteessa. Tekee ihan älyttömän hyvää päästä pois mukavuusvyöhykkeeltään ja olla tilanteen herra sen lisäksi, että tuollaisiin tilanteisiin tulee varmasti joskus vielä joutuneeksi ja siinä kohtaa on ihan hyvä olla asiasta kokemusta. Siksi ehkä olen aina rakastanut näyttelemistäkin niin paljon. Mulle ei tavallaan ole luonnollista sellainen esiintyminen varsinkaan vieraassa tilanteessa vieraille ihmisille, mutta silloin kun on pakko toimia, niin olo on kuitenkin yllättävän kotoisa sellaisissa tilanteissa. Vähän sama fiilis kuin ekoina koulupäivinä tai työpäivinä. Jotenkin se jännitys laukeaa vasta jälkeenpäin ja tajuaa nauttineensa niistä hetkistä ja on vaan tyytyväinen, että päätti raahautua paikanpäälle.

Tänä viikonloppuna ei myöskään tullut juhlittua kovin raakasti, koska nautittiin Emmin kanssa vain muutama lasi viiniä ja katsottiin jenkkien X-factoria. Myöhemmin mentiin käymään vielä Fontissa yksillä, joka osoittautui suhteellisen säälittäväksi yritykseksi, muttei siitä enempää. :D Harmittaa vähän, että saatiin niin kummallista asiakaspalvelua lauantaina ja jäi vähän huono maku suuhun siitä paikasta tällä kertaa.

Mä olen siis niin väsynyt koko ajan ja varsinkin kun ei ole pystynyt harrastamaan liikuntaa pariin viikkoon olleenkaan. Niin kurjaa. Onneksi tää flunssa alkaa näyttää parantumisen merkkejä ja kohta pääsen taas kunnolla liikunnan pariin niin jaksaa touhuta kaikkea paljon enemmän. Voi morjens minkälaisen matkakuumeen tällaiset pimenevät syysillat saa aikaiseksi.

Nyt muuten älyttömän hyvä kampanja Stadiumilla netistä kaikki -25% (30.9 asti)




Upeita maisemia eiliseltä iltaretkeltä 



Nyt laskemaan matikkaa. Kuinka ihanaa... :D


<3 Marjo

4 kommenttia:

  1. Lähes kolme vuotta promohommia tehneenä tiedän kyllä mistä puhut! Työhän kuulostaa tosi helpolta, koska käytännössä vaa höpöttelet päivän ihmisten kanssa. Todellisuudessa työ on kuitenkin tosi uuvuttavaa, koska siinä täytyy antaa joka kerta kaikkensa, kuten sanoitkin. Toki työssä on myös superisti kivoja puolia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset!!:) Ei kyllä onnistu puolitehoilla tuollainen homma alkuunkaan! :D

      Poista
  2. kans sama homma promojuttujen kaa et oikeesti se vaatii tosi paljon mutta on se kyl kivaa!!!!=)

    VastaaPoista
  3. Niin onkin!! :D Älyttömän piristävää nähdä paljon ihmisiä!!

    VastaaPoista

Thanks for leaving a comment, I greatly appreciate your taking time to do so!