perjantai 30. elokuuta 2013

Leipomista ja hyvästelyjä


Nyt on tähän asti mahtavin kesäduuni koskaan ohi ja Turku kutsuu takaisin sunnuntaina. Sattuman kaupalla tai sanottaisko mun ihme tuurilla löytyi ihan huippu diili yhdestä kivasta asunnosta ja siellä asutaan näillä näkymin ainakin jouluun asti. Niiin helpottavaa, että kämppäasiat on nyt kunnossa.

Leivoin ihanille työkavereilleni supermaittavan baileys-juustokakun ja täytyy todeta, että muutkin näyttivät tykkäävän siitä kovasti! ;) Onneksi, koska en ollut aiemmin uskaltanut tätä kokeilla, ja nyt otin riskin.



Resepti löytyi Kinuskikissan upeasta blogista ja pohjan sävelsin itse dominoista. Päätin lopuksi lisätä muutaman vadelman kakkua koristamaan, jotta maku pysyisi freesinä, eikä liian raskaana. Näytti tepsivän.





Tavallaan odotan innolla taas uusien koulukurssien alkamista, mutta myöskin harmittaa jättää tänne Kokkolaan kaikkia rakkaita. Liian pieni kaupunki tää kuitenkin on mulle tällä hetkellä ilman niitä mun kaipaamia opiskelumahdollisuuksia, joten eipä sitä mitään asialle voi. Ja kyllähän Turussakin on mitä parhaimmat ihmiset aktiviteeteista puhumattakaan.

Nyt kuitenkin legendaaristen venetsialaisten viettoon.





Nellyllä muuten kivoja Oneness-merkin vaatteita nyt alennuksessa -20% !!!
Käykääpäs kurkkaamassa! ;)



keskiviikko 28. elokuuta 2013

Sweet Dreams

Syksyn tullen ja talven lähestyessä mulla on koko ajan kylmä. Vaikka mitä pukisin päälleni tai missä termopeitteissä nukkuisin, niin aamuisin herään vilunväreisiin ja kammottavampaa ajatusta ei ole kuin peitoista poistuminen ja ulos lähteminen.






Siispä yritän kaikin mahdollisin keinoin helpottaa tätä järkyttävää olotilaa konstein jos toisin. Untuvatäkein, lukemattomien tyynyjen ja kamomillateen voimin. Siksi mä rakastan myöskin kääriytyä pehmeisiin puuvillakuteisiin ja villasukkiin päästä varpaisiin. Rakastan pyjamia. Mitä useammat pyjamat ja rentoiluvaatteet omistan sitä tyytyväisempi olen. :D

Nyt syksyn tullen haluaisin taas uuden pyjaman. Hahhah.
Netistä löytyi muutamat erityisen kivat.






















Tiedä sitten mikä sweatpants in public ja comfy seeker inspiraatio muhun on iskenyt, mutta super hot on astetta rennommat housut.





(Kuvat lainattu Pinterest)


Upeat yksilöt esim. tässä.


♡Mabsu


maanantai 26. elokuuta 2013

Oh baby baby, it's a wild world



HAHAHAA

Voi hyvänen aika, että väsyttää ja ottaa vieläkin mahanpohjasta koko viikonloppu. Mun rakas ystäväni Emmi tuli käymään Kokkolaan synnyinseuduilleen mun luokse koko viikonlopuksi ja oli kyllä niin älyttömän hauskaa, huhhuh. Mun maha ratkeaa just liitoksistaan samoin kuin tää väsymys on ihan hullu, mutta hauskaa oli.


Viimeisiä päiviä Kokkolassa viedään ja siksi niistä täytyy nyt nauttia koko sydämen kyllyydestä. :)





Legendaarinen Kebab Nova eli Keppi <3


Valehtelematta täydellisimmän juustokakun teko.





Kuka muu voi voittaa flaxi-arvoilla päälle satkun kuin Emmi? :D 
Uskomaton nainen. Ilme sen mukainen.




Emmi tais rakastua photoboothiin. Jostain syystä jäi sellainen fiilis.







Siinäpä meni taas se viikonloppu lihoessa ja hyvin epäterveellisesti riehuen, mutta:



♡Marjo

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Acne Canada Wool Scarf


 Ihanan paksua, pehmoista, yleellistä lampaanvillaa.
Hyvää mennyttä nimipäivää siis itselleni ;)

Tilasin huivin Tanskasta täältä.

Kaunis huivi myöskin tässä.








Nyt saa syksy, talvi ja mikä vaan kylmyys iskeä, koska mä olen varautunut! :)
Taas on semmonen fiilis, että vaatekaappi huutaa tyhjyyttään kaikkia talvikuteita.
Kiva untuvatakki mulla jo on, mutta uusi villakangastakki tekis kutaa. Niin laadukas ja hyvin käsitelty, ettei sähköisty ja vedä kaiken maailman roskia puoleensa. Ainakin Tiger Of Swedenilla on kivoja versioita. Kuten tämä

 Myöskin joku rento parkatakki olis ihana.
Jotain tähän tyyliin.


Tuntuu, että joka vuosi on samat ongelmat. 
Mihin kaikki ostetut vaatteet häviää??? :D


Nyt on vuorossa VD:tä!




maanantai 19. elokuuta 2013

Omenapiirakkaa ja sielunhoitoa


Maanantaita taas vietellään ja mä tässä leivon omenapiirakkaa huonojen yöunien ja pitkän työpäivän jälkeen herkkuhammasta kolottaen. Ensimmäinen taikinasatsi meni roskiin, koska lisäsin leivinjauhon sijasta liivatejauhetta.... :D Voi moro maanantaille.
Viikonloppu meni suht rauhallisesti kerrankin ja nukuttua tuli paljon! Ahh!

Lauantain katsoin koko päivän Vampire Diariesia ja tutkiskelin syksyn kurssitarjontaa. Makasin sängyllä johonkin iltamyöhään asti juoden punkkua ja koukuttuneena sarjaan. On mullakin lauantait.
Mulla alkaa koulu 1.9 ja en edes tiedä missä asun!! Pieni paniikki iskee kohta päälle. Tai no jos ihan totta puhutaan, on se aikalailla jo iskenyt.







Omenapiirakkaan tein ns. karppipohjan käyttäen steviasokeria sekä mantelijauhoja. Korvaan lähes aina turhia sokereita stevialla, joka maistuu melkeinpä yhtä hyvälle kuin sokeri eikä sisällä kaloreita tai ole muutenkaan yhtä epämääräistä kuin kaikenmaailman aspartaamit. Omenatkin ovat luomua parhaimmillaan omalta pihalta ja niin hemmetin kirpeitä, että toimivat oikeastaan pelkästään piirakoissa.



Lauantailookki






♡Marjo

lauantai 17. elokuuta 2013

Lördagsinspiration


Tyyliherkkuja Pinterestistä.










Nyt mä jatkan sateista chillailupäivääni. Luvassa siis lisää sarjoja, 7uppia, kahvia ja unelmointia.




Paita/ shirt HERE



♡Marjo