sunnuntai 3. helmikuuta 2013

A random winter day

Tänään on ollut ihan hirvee herkkupäivä, mutta myös treenailua on siihen onneksi sisältynyt. Aloitin aamun kevyesti isolla bansku-tummasuklaa pirtelöllä ja tomaatti-feta munakkaalla. Sitten porhalsin aivan käsittämättömän alkukantaiselle, mutta ihme kyllä myös melko viihtyisälle salille Kipen ja Kimin seurana. Salilta tultua söin hedelmiä, ja Sabe paistoi Jaanin kans köyhiä ritareita, joita joutui tottakai maistaan. No vähän ajan kuluttua hirvipaisti tuli uunista ja oli päivällinen. Iltasella söin vielä Profeel protskurahkan ja irtokarkkia. Aivan kamala ruokavalio tänään siis ja morkkis sitäkin suurempi! :D Olisin halunnut mennä vielä lenkille vastapainoksi illalla, mutta tajusin, että mun jalat on niin rakoilla, etten yksinkertaisesti pysty pukea mitään fiksuja lenkkikenkiä. Höh.









 Going shopping with mama


Finnish candy <3




Voin kertoa, että jokaikistä paikkaa kolottaa sairastelun ja kahden kuukauden salitauon jäljiltä. Puntilla tuntui koko sen ajan, että haluan vaan samantien kotiin takaisin, koska keho ei jaksanut yhtikäs mitään. Tavallisesti salilla ollessa teen vielä perään aerobista treeniä rasvanpolttoa tukemaan, mutta tällä kertaa jäi kymmenen minuutin väkinäiseksi crosstrainerilla tepasteluksi. Mahtava fiilis jokatapauksessa, että pääsi purkamaan ylimääräistä energiaa ja stressiä salille!



Tästä suunta vaan ylöspäin;) ,
Marjo

8 kommenttia:

  1. My compliments for your blog and pictures included,I invite you in my photoblog "photosphera"

    CLICK PHOTOSPHERA

    Greetings from Italy

    Marlow

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva blogi :)

    http://livelovelaugh-ronja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Oot jostain tosi tutun näkönen :D YRitän vaan saada päähäni, että missä ollaan törmätty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, huippua! :D Itse en kyllä saa millään päähän!! Kerro heti, jos juolahtaa jostain mieleen!:)

      Poista

Thanks for leaving a comment, I greatly appreciate your taking time to do so!