maanantai 28. tammikuuta 2013

Bye bye Thailand


Anteeksi muutaman päivän blogihiljaisuudesta raksupetterit!

Oon ollut aivan kuollut ja puhki ton ihme taudin jäljiltä. Luulen, että mulla oli denguekuume, koska kaikki oireet viittas siihen. Kuume nousi voimakkaasti aivan puskista samalla, kun silmiä ei voinut liikuttaa melkeen ollenkaan sen hirveän kivun takia, joka iski aina kuin kirves. Ja kaikkia muitakin osia mussa vaan särki aivan pirusti. Nyt on enää väsymys jäljellä ja minä suuntaan tänään bussilla Jempun kans samaa matkaa kohti Bangkokia 12h reissulle! Bangkokista pitäs löytää taksi ja päästä lentokentälle, josta 11h lentomatka Helsinkiin, mistä vielä bussilla Turkuun. Voi jessus mitä reissaamista!

Fiilikset on tosi ristiriitaset. Kiva palata kotiin tietenkin, mutta karu talvi-ilma ei hirveästi kiinnostais. Sama koskee sitä, kun tottuu vihdoin nukkumaan toisen vieressä, niin taas täytyy opetella nukkumaan yksin. Yksin on inhottavaa nukkua. Onhan täällä paratiisissakin tullut arki vastaan, mutta toisaalta aivan erilainen kuin Suomessa. Suomessa ahdistaa myös tulevat pakolliset velvollisuudet. Vielä täytyis löytää duunipaikka koulun ohelle, tehdä rästiin jääneitä tehtäviä, muuttaa Eltsun luo ja lukea pariin tenttiin. Huoh.

Paljon on kuitenkin koettu ja näetty. Aivan mielettömiä ihmisiä kohdattu. Nähty sellaisia maisemia, mitä ei uskonut edes todeksi, mutta toisaalta myös köyhyyttä, korruptiota ja ärsyttävää epäjärjestelmällisyyttä sekä sitä, kun asiat eivät kertakaikkiaan toimi. Kaikilla mailla on kyllä puolensa jos toisensa. Jokainen hetki on kuitenkin ollut arvokas, opettavainen ja auttanut ymmärtämään tätä maailmaa laajemmin sekä syvemmin. Olen voittanut muutaman pelon, koetellut muiden ja itseni mielenterveyttä, tuhlannut rahat, ollut ikionnellinen ja hyvin vihainen, mutta silti rakastunut elämään vielä hitusen lisää. :)



Kiitos te kaikki, jotka osaltaan vaikutitte mun viihtyvyyteen täällä. <3



It's time to leave Thailand and go back to Finland. Feeling everything at the moment. A long journey behind and a long trip to Finland ahead of me. Thank you Thailand and the people I had the privilege to meet here! I'm gonna miss you so much...<3


Muutaman viimeisen päivän kuvia


Fresh orange juice <3
We drove around on a scooter

Chicken and olives spaghetti from Maharaza

Found a cute picturesque Irish pub from Klong Muang. Magners was so good and SO expensive there. Paddy's
Celebrating life at Coconut bar

Delicious breakfast from U&P Bakery (Baker's)

Minigolf was so cool


We ate CROCODILE KEBAB! 







Gangnam style LOL


Happy and crazy at Klong Muang beach

A fresh mojito after beach day yesterday 







Rinkka on pakattu ääriään myöten täyteen ja hommat hoidettu kondikseen. Kävin äsken hakemassa pyykit pesusta ja ne oli pilannut yhden mun lempitopeista..... Ehkä tää tästä vielä kirkastuu! Kuullaan seuraavan kerran Suomessa!




Puss,
Marsku

6 kommenttia:

  1. OMG you've been to Thailand! This is soooo cool!

    Great blog dear, following you :)

    XoXo
    Plami

    http://www.fashionthrill.com/

    VastaaPoista
  2. Hello! We are the "three line" and we are your new followers. Your travel and photos are amazing!!!! *.*

    Congratulations for the blog is really cute!

    Also we have one, if you want come and visit us!

    http://onlineonlove.blogspot.it/

    kiss

    VastaaPoista
  3. ihania kuvia! tuli ihan hirvee lomakuume kun näitä katteli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Mullekin tulee takas tuo lomakuume heti, kun eksyy näihin vanhempiin postauksiin! :D Onneks kohta on kevät!!

      Poista

Thanks for leaving a comment, I greatly appreciate your taking time to do so!