keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Karleby


Haluaisin kovasti jonkun kauniin valkoisen mekon matkakumppaniksi ulkomaille, ja voi olla että tilaan tämän kaunottaren Nellyltä.





White summer dress



Mulla on ollut niin tylsä päivä tänään ettei mitään järkeä! Perus minä, kun on tottunut touhuaan koko ajan kaikkea ja sitten saapuu käpykylään, jossa ei voi touhuta oikein mitään. Käytiin kylläkin saben kans syömässä frozen yogurttia ja oli aivan tosi hyvää! Miten en ole ennen tajunnut maistaa sitä.
Ostin jopa turkkilaista jogurttia ja täysmaitoa kotiin, että voin itsekin kokeilla tehdä jäädytettyä jogurttiherkkua, jonka pitäisi olla terveellisempää kuin jäätelön!!

Pakko varmaan lähteä käymään Helsingissä hakemassa itselleni viisumi Thaimaahan, koska muuten joutuisin lähettää sen hakemuksen postissa passeineen päivineen. Kuulostaa mielestäni hyvin epävarmalta lähettää passia yhtään mihinkää juuri ennen reissua. Eli kaikkeen tähän säätöön lisäksi vielä tuollaista ylimääräistä, ähh..






Nyt nautin lasin viiniä, nostan jalat kohti kattoa ja nautin kotona olemisesta, Kauniita unia raksut!




// Marsq

tiistai 30. lokakuuta 2012

Tisdagskväll


Maksoin lennot, kävin saunassa, nautin yhden siiderin ja hengähdin siksi, että saa paripäivää olla aivan rauhassa, ilman mitään velvollisuuksia tai ahdistavia asioita. Täydellistä siis. Lakkasin kynnet myös aivan törkeen hienolla kynsilakalla Isadora Pink Lemonade 715 sävyllä, jonka nappasin siskoltani.

Hypervinkki kaikille kynsilakkahirmuille, kuten mulle on käyttää quick dry- lakkaa kynsilakan päällä, jolloin saa sikasiistin kiillon kynsille ja kynsilakka kuivuu älyttömän nopeesti tahraamattomaksi.
En tiedä miksi en ole ikinä itse tätä supertuotetta ostanut, mutta pikkusiskoltani sitä aina kinun Kokkolassa lainaan, vaikka ei olisi mitenkään kallis panostus edes!




Toinen aivan käsittämätön löytö on tuo Simin Argan Miracle elixir. Olen vieläkin aivan äimänkäkenä, kuinka tehokas se oli mun hiuksille!!! Tuli aivan superpehmeet ja selvät hiukset ja kaunis kiilto kaiken lisäksi. Niin parasta tällaiselle paksulle ja karhealle tukalle. Käytin kaks tuollaista minitesteriä viimeiseen milliin saakka ja ei tehnyt hiuksia lainkaan raskaaksi eikä öljyiseksi kuten monet vastaavat öljymäiset hiuksiin jätettävät tuotteet. Ihana!




Sain meidän pieneltä reppureissaajalta kivoja tuliaisia plus valkoista tobleronea, joka on ehkä maailman parasta herkkua.






//Marsq

To live would be an awfully big adventure



Voi tätä stressin määrää ihan oikeesti! Huhhuh sanonpa vain.
Lentoja on tullut vekslattua ees taas ja päätöksiä ei ole syntynyt, mutta eilen sain onneksi järkevän paketin alustavasti varattua Kilroyn kautta. Suorat Finnairin lennot Bangkokiin ja sieltä joku halpalento Krabille. Täytyy sanoa, että sain kyllä todella hyvää palvelua Turun Kilroyn toimistolta ja mieli oli heti paljon kevyempi siellä käynnin jälkeen. Lähettelin heille joku miljoona typerää sähköpostia ja aina sain hyviä vastauksia kysymyksiini. Tää on niin perus mua, että pitää miettiä kaikki mahdolliset vaihtoehdot läpi ja empiä siihen vielä päälle, ni meinaan räjäyttää tällä käytöksellä jo muidenkin päät. Voi että mä toivoisin jo, että olisin siellä thaikuissa, eikä tällaisia ärsyttäviä siirymävaiheita olisi ollenkaan.


Parin viikon päästä maisemat ovat tällaisia ja parasta tässä on se, että siellä oikeesti on tuon näköistä. Eikä tämä ole mitään turhaa kuvanmuokkausten ylistämistä. Niin ihanan valkoista hiekkaa ja niin lämmintä turkoosia vettä. Oikeasti parempaa on vielä se, että nään vihdoin oman muruseni pitkästä pitkästä aikaa<3.







My inspiration board









(Kuvat Weheartit.com & Pinterest) 


Tällä hetkellä istun junassa kohti Kokkolaa, jossa käyn moikkaamassa rakkaita ja sitten pariksi viikoksi vielä Turkuun ja 19.11 lähtee lento Bangkokiin. Jännää. Niin jännää!!!


// Marsq

maanantai 29. lokakuuta 2012

Searching for a perfect style

Minusta täydellinen tyyli koostuu kokeilunhalusta, luksusasusteista, harmoniasta ja rennosta itevarmuudesta. Pitää uskoa näyttävänsä hyvältä siinä mitä kantaa ja voi vaikka pukeutua roskasäkkiin, jos siltä tuntuu.

Omistaisinpa vähän Kate Mossin ja Sienna Millerin synnynnäistä boheemiutta. Rennoilla hiuksilla ja luksuslaukuilla tehtyä kivoja asukokonaisuuksia.


bohemian style


Hitusen Victoria Beckhamin bisneslookkia ja eleganttia olemusta.




Blake Livelyn kampaajan

Would'n mind having Blake's hairdresser 


Zoe Kravizin ja Rihannan rokkia asennetta sekä nerokkaita yksityiskohtia

Rock


Victoria's Secret enkeleiden kropan.



Toisaalta on ihan kiva olla näin, ainutlaatuinen minä. Tekee vaan hyvää, että on tavoitteita ja jotain mihin pyrkiä. 


 sekä Victoria's Secrettiäkin vähän eri muodossa

Multa löytyy myös taitava kampaaja


//Marsq

lauantai 27. lokakuuta 2012

Feeling inspired

Aivan hirveä kooma yhdeksäntunnin työpäivän jälkeen ja huonosti nukutut yöunet taustalla. Miksi yksin nukkuu niin huonosti? Ja miksi olen niin nysvä, että tarvitsen yövalon kaiken maailman pahoilta yömonstereilta. Naurettavaa, mutta eipä voi mittään. Jos sammutan yövalon, en ainakaan saa unta, koska makkarin pimeimmissä nurkissa alkaa syntyä ties millaisia pelottavia mielikuvitusasioita.











Mua kiehtoo jos jonkinlainen tällä hetkellä. Sukeltelin äsken Pinterestin upeassa maailmassa ja jotkin kuvat olivat niin rauhallisia,herkullisia ja kauniita kukin omilla tavoillaan, että päätin tuoda niitä tänne teidänkin katseltavaksi. Oon aivan  tosi koukussa tohon Pinterestiin. Todella mainio keksintö!! Jos on tylsää tai kaipaa jotain ajateltavaa/nähtävää/luettavaa, niin varmasti löytyy kaikille jotain.


Tuolla alareunassa näkyy tollanen tyylikäs vaaleansininen kauluspaita. Meinasin kesällä ostaa hyvin samannäköisen Gantilta, mutta jätit kauppaan. Oi miksi! Tuollainen olis just täydellisen monikäyttöinen ja ajaton vaatekappale.


Vaikka olen todellakin henkeen ja vereen kesäihminen, niin pari talvipäivää on välistä ihan kiva kokea, koska kaikki on eritavoin niin henkeäsalpaavan kaunista ja rauhallista.



Pakko myöntää, että on talvessa sekin hyvä puoli, kun saa käyttää erittäin tyylikkäitä ja samalla mukavia vaatteita. Kesällä valikoima on paljon pienempi kun taas talvisin saa harrastaa kerrospukeutumista, joka on oikein tehtynä todella kivan näköistä mielestäni. Vaatekappaleita voi helposti vaihdella keskenään ja taas on uusi asukokonaisuus koossa.



Ihana varsinkin tuo kirkkaanpinkki huulipuna! Haluan samanlaista itselleni.



Kristin Kreukilla on mielestäni aina ollut todella kauniit piirteet.




Haluan uudet kivat bisneslasit itsellenikin! Varsinkin yhdistettynä tuollaisiin sileisiin kaumpauksiin, HOOOT! Löysin kauneusmessuilta eräät Sandin mielettömät lasit, jotka jäi johonkin syvälle mun ajatuksiin kummittelemaan. Ehkä pakko ostaa ne, kun oli niin nätit ja ei-niin-perinteiset samaan aikaan.




Musta kauneimmat hiukset on tällä hetkellä sileät ja kiiltävät. Varsinkin ponnarilla tai söpöllä pienellä nutturalla. Mua ärsyttää kesän sotkunen ja huonokuntoinen tukka, joten tää oli vähän odotettavissa oleva villitys mun kohdalla. Tuo kivasti kasvonpiirteet esiin ja lue heti huolitellumman vaikutelman.




//Marsq

perjantai 26. lokakuuta 2012

Being well dressed is a beautiful form of politeness



Käväisin kaupungilla hoitamassa pari juttua ja jäin Sokokselle ihastelemaan kaikkea kivaa, kunnes huomasin, että rakas naapurini oli tänään töissä siellä. Jäin sitten koukkuun kaikkeen kosmetiikkaan, kun oli kerta asiantuntija paikalla ja oli pakko napata pari uutta juttua kokeiluun.




My face is totally swollen cause' I was at the dentist the other day.



 Tuoksuttelin tämän näköistä uutuustuoksua Dolce&Gabbanalta. Aivan ihana. Puuterinen, viettelevä, vähän makea ja salaperäinen. Täydellinen talveen. Olen kyllä vielä yhtä tulisesti rakastunut kultaakin kalliimpaan Chloéen, etten ehkä viitsi hankkia tätä tähän väliin, mutta käykää ihmeessä tuoksuttelemassa, namnam ja nam.

This new perfume is so captivating. Love it.


Ostin myös uuden "valokynän", koska vanha loppui alta aikayksikön. Oli jo toinen kerta kun ostin L'oréalin Lumi Magique- valokynän sen täydellisen koostumuksen takia, muttei mitään järkeä, että tuollainen jokapäiväinen tuote loppuu jo parissa viikossa. Ajattelin siksi panostaa vähän järkevämpään pakkaukseen ja ostin Make up Storelta tällaisen version.





Sain tuollaisen söpön kolikkopussukan kaupanpäällisiksi ja ostin myös tuon Volume Million Lashes -ripsarin, koska en ollut kyseistä ennen kokeillut. Tietenkin vedenkestävänä versiona. Kerron kokemuksista sitten jälkikäteen. Tirri suositteli mulle Helena Rubinsteinin ripsareita, mutten uskaltanut panostaa, koska olen kuitenkin menossa kuumaan ilmastoon ja meikit pilaantuvat siellä niin paljon helpommin.





Mulle on selkeästi iskenyt joulumieli, koska tein pitkästä aikaa mun suurta jouluherkkua; luumurahkaa. Niin herkkua! Asiaan saattoi tietenkin vaikuttaa sekin, etten pysty tällä hetkellä hirveesti mitään kovaa syömään, koska multa leikattiin toissapäivänä toinen viisaudenhammas, poski pullottaa ja näytän katurakkarilta.
Kynttilöitä on niin ihana polttaa. Polttaisin päivät pitkät vuoden ympäri, jossei se olisi hiukan outoa keskellä kesää.



Plum quark, mmmm





























Onneksi pääsen kohta kultaisen Jonnan hiustaivaaseen ja hankkiudun eroon tästä erittäin eksoottisesta tukasta. Voi mulla on jo niin hyvät suunnitelmat, mitä haluan. En jaksa oottaa. Keksin itseasiassa juuri sen termin, mitä haluan. Balayage raidat on se mun juttu.



Balayage, ahh   ( Pictures from Pinterest)



Huom! Sokoksen verkkokaupassa on tällä hetkellä hiusviikot käynnissä ja kaikkia loistotuotteita löytyy -40% alennuksella! Hankkikaa nyt ne talvituotteet, kun saa paljon edullisemmalla.







Idski linkitti mulle tällaisen kauniin quotin. Mielestäni tässä on kaikille henkilökohtaista miettimisen aihetta. Lukekaa tämä ajatuksella ja uppoutukaa tähän ajatukseen ja sisäistäkää sen tärkeä pointti.







// Marsq


And we were dressed from head to toe in love... the only label that never goes out of style.

Even though Nelly.com hasn't been one of my biggest favorites earlier, there are still many great looking pieces in sale now! 

Look at these cuties, I would love to take every one of them with me to Thailand, yummy! And the price isn't bad either.




Why don't men love animal print? So cute and only 11,95€
The perfect color!
Be brighter than sunshine 14,95€              
Tanned skin&white= perfection 15,95€

Oh hello you beautiful beach dress! 36,95€
Eye capturing winter party dress 23,95€




I'm really stressed about my flight to Thailand, cause' I actually hate flying so much. But I have tried to read about flying and the mechanism of an airplane and it has actually comforted me a bit. I'm the kind of girl who cares about plain facts and flying statistics and has now understood that an airplane can hover almost 300 kilometers even without a single motor functioning! Well, that's really something that matters to me, ha.
Though I'm scared I'm not gonna let it ruin my trip and the feeling I'm gonna get after doing it all by myself is going to be extremely rewarding. So my feelings are quite complicated now...
But today is the day I have to buy my flights as to achieve a peace of mind.

I really missed my love today and had to watch something romantic and sweet also known as Sex and the City: The Movie. Dream about the love story of Carrie and Mr Big...


It's no wonder I felt wistful in the morning...







I also made the cutest manicure ever with beige and gold. The nail polish in the front is one of my all time favorites, so classy and chic. I got it from my sweet lil sis Kirsi from New York some years ago. OPI nail polishes really have a great quality as they do not dry up like many other cheaper polishes quickly do. And sorry for the terrible condition of my cuticles.. Well, the winter has done what it does best...







I think the most beautiful manicures are now the ones with that little extra.


Pictures from Pinterest


Wrote this in english today for some change. Hope you liked it anyway...


//Marsq