perjantai 14. syyskuuta 2012

Fall Shoes



Kengistä puhuttaessa olen aina panostanut ennemmin laatuun kuin määrään. Balleriinat ovat ainoat, jotka voivat olla jotain epämääräistä synteettistä materiaalia, mutta muuten nahkaa sen olla pitää. Eikä parisataa kunnon saappaisiin ole loppupeleissä edes paljoa, koska muovisaappaat ovat yleensä vain yhden talven kivan näköiset ja hyvät käyttää. Toisaalta jotkut villin väriset kengät voivat olla halvempaa materiaalia, koska niitä ei tulisi kuitenkaan käytettyä niin paljon. Minulla nahkajalkineet ovat olleet kovassa käytössä jo monta vuotta ja paranevat vaan vanhentuessaan, maksaen samalla itsensä takaisin.


Varsinkin talvikengissä muoviset versiot eivät yksinkertaisesti kestä pakkasta ja kastumista.
Nyt alkaa olla se hetki, kun kesäkoposet heitetään kaappiin ja napataan jykevämmät jalkineet.

Netin valikoima näytti mielestäni paljon mukavemmalta kuin mitä kaupungilla on tullut nähtyä. Otan tähän mukaan nyt vain kivoimmat mielestäni, koska "ihan nättejä" löytyi vähän liikaakin. Yritin etsiä myös jokaiselle jotakin eri liikkeistä. Kengissä pidän ajattomuudesta ja monikäyttöisyydestä, varsinkin arkikengissä, joten mitään hirveän eksoottista ei tule näkymään.





Sam Edelmanilta löytyy niin paljon unelmakenkiä, että voisin omistaa mielelläni ne kaikki.
Lähdetään liikkeelle rakkausjalkineista, joita olen tsiigaillut jo monta kuukautta. Ihanat rokkibootsit kertakaikkiaan!





Sam Edelman Adele 234€




Sam Edelman Petty Suede Booties 103,14 €
Steven 182,49€







Ruskeat nilkkurit Ellokselta

Esprit 119,95€



Ruskeat ihanat bootsit Bubbleroomista



SixtySeven 112,90€










Maison 125€ (huom 50% alessa)
Pavement Copenhagen 149€


Friis & Company 159,95€

Pavement London 169€ (LOVE!)


Pavement Stockholm 139€ (LOVE!)
Mentor Riding Boots 270€


Friis & Company 89,95€
Gardenia Copenhagen 270€ 
Billi Bi 289€
Tommy Hilfiger 212€
Billi Bi 289€
Rebecca Minkoff 313,40€
Pavement 120€




Pavement 159,87€





Kollaasit Pinterest

 // Marsq

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thanks for leaving a comment, I greatly appreciate your taking time to do so!